keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kaksoset, Attack on titan & manga cafe

 

                      Kaksoset, Attack on titan & manga café



En oikein keksi mitään kirjoitettavaa, mutta pakkohan on jotain kirjoittaa sillä kirjoitan näitä blogikurssilla....

Kaksoset eli Shade ja Svida Löngja, ovat olleet minulle rakkaita. Heidän tarinansa, jonka keksin melkein vuosi sitten. Pian tulee vuosi täyteen. Kyllä aika kuluu nopeasti. Sain idean heistä kahdesta parhaasta ystävästäni, joka fanittaa sitä sarjaam johon he kuuluvat. Kaksosten tarina on vaikea selittää, sillä se tarvitsisi tarinan, jota kirjoittaa. Olen toki kirjoittanut, mutta se on ''jäänyt'' pahasti kesken. Heillä on myös toiset nimet, mutta en muista ja minulla oli ne yhdessä vihossa kirjoitettuna, mutta minulla ei ole sitä vihkoa nytten mukanani...


Attack on titan on noussut vuonna 2013 suosituimmaksi anime/manga sarjaksi. Sitä on kanssa aika hankala selittää, kun se on niin pitkä sarja ja sitä jatketaan vielä. Itse sen piirtäjä sanoi, että tekisi siitä vain 20 pokkarin verran, mutta jotenkin tuntuu siltä, että hän tekisi enemmän kuin 20.


Vietin pääsiäiseni Tapanilan nuorisotalolla, ja arvatkaa miksi?
Koska manga café muutti sinne!!!!
Manga café tarvitsi aihmisiä suunnittelemaan ja auttamaan sen tilan uudestaan maalaamisessa.  tällä hetkellä minulla ei ole kuvia koneella ja saan ne vasta, kun olen kotona. Mutta upea siitä tuli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti